Lukiolaisten liitto
Suomen Lukiolaisten liiton infotilaisuus
Lukiolaisten liiton jäsenet Juha Huttula ja Tuuli Saukkonen pitivät 1.vuoden opiskelijoille info-tilaisuuden 13.10.2011 liittyen Lukiolaisten liittoon ja sen jäsenyyteen.
Vierailun aluksi paikallaolijoille jaettiin liittymislomake ja esite opiskelijakortin eduista.
Lukiolaisten liitto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton opiskelijajärjestö, joka perustettiin vuonna 1985 lukiolaisten toimesta ajamaan heidän oikeuksiaan. Se on Suomen suurin opiskelijajärjestö, jossa on 50 000 jäsentä ja sen alaisuudessa toimii 10 piirijärjestöä. Sen toimintaan kuuluu poliitikkojen tapaaminen sekä tapahtumien ja harrastetoimintojen järjestäminen.
Lukiolaisten liiton tavoitteita ovat esimerkiksi tietokoneen käytön lisääminen opiskeluvälineenä ja tukipalveluiden, kuten opintotuen, parantaminen. Se haluaa myös helpottaa vastakirjoittaneiden abien korkeakouluihin pääsyä.
Lukiolaisten liitto tarjoaa Suomessa ja Euroopassa monenlaisia etuja ja opiskelija-alennuksia. Huttula ja Saukkonen esittivät PowerPoint esityksessään laskutoimituksen, jossa joku liiton jäsen oli säästänyt vuodessa melkein 300 euroa, joka on sangen huomattava etu 19 euron vuosimaksuun.
Lukiolaisten liitto on tavattavissa 18- 20.11.2011 liittokokouksessa Turussa, jonne kaikki Liittoon kuuluvat ja kuulumattomat ovat tervetulleita kertomaan ja kuulemaan mielipiteitä. Lukioiden oppilaskunnat kokoontuvat 23.11 ja 2.12 järjestetään piirikokoukset. Lisää ajankohtaista asiaa lukiolaisille löydät Lukiolaisten liiton nettisivuilta: www.lukio.fi.
© Haapaveden lukio. Markus Översti 19.01.2012