Nenäpäivä Haapaveden lukiolla
Perjantaina 4.11.2011 vietettiin kansainvälistä Nenäpäivää ja meidänkin lukiomme osallistui sen viettoon. Tarjolla oli monenlaista ohjelmaa aina zumbasta klassiseen musiikkiin asti ja perjantain koulupäivä keskellä koeviikon aherrusta piristyi heti huomattavasti.
Nenäpäivän tarkoituksena on kerätä rahaa kehitysmaihin, erityisesti niiden lapsille, samalla hullutellen ja pitäen hauskaa. Ostamalla Nenäpäivän symbolin punaisen pellenenän tukee avustustyötä. Kerätyt rahat menevät African ja Etelä-Aasian lasten auttamiseen. Niillä pyritään ehkäisemään hiv- ja malariatartuntoja ostamalla malariaverkkoja ja tuetaan lasten koulunkäyntiä.
Suomessa Nenäpäivä järjestettiin viidettä kertaa ja sen järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Tominnassa ovat mukana Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK.
Suomesta on tänä vuonna tähän mennessä kerätty yhteensä 2 021 158 euroa ja keräys jatkuu edelleen, vuoden loppuun saakka.
Haapaveden lukiolla Nenäpäivän järjestelyistä vastasi oppilaskunta, joka esitti Nenäpäivä-aiheisen näytelmän ja vastasi alkuinfosta, jotta kaikille on selvää mistä on kyse. Tätä seurasi tiukka opettajat vastaan abit-kilpailu, joka sisälsi mm. tanssia ja kananmunan kuljetusta, ja joka kuitenkin ratkesi lopulta opettajien voitoksi. Tämän jälkeen sai vapaasti valita, mihin ohjelmaan osallistuu.
Suuren suosion näytti saavuttavan seinä, jolle opettajat olivat antaneet lapsuuskuviaan ja joista oppilaat saivat arvata, kuka kukin on. Arvaaminen maksoi 50 senttiä ja rahat menivät kehitysmaiden lapsille. Aulassa saattoi osallistua myös yhteisen taideteoksen tekemiseen ja käydä kahvilla oppilaskunnan järjestämässä kioskissa.
Liikuntasalissa pääsi kuuntelemaan Growth-yhtyeen esittämää musiikkia ja sen jälkeen zumbaamaan. Erittäin paljon väkeä saliin vetivät Justimusfilmsin pojat, jotka kertoivat videoiden tekemisestä ja esittelivät sen jälkeen videoitaan.
Päivän päätteeksi kokoonnuttiin vielä aulaan paljastamaan arvaustehtävän oikeat vastaukset ja laulamaan yhteislaulu, jonka jälkeen päästiin viikonlopun viettoon.
Nenäpäivän nettisivut: www.nenapaiva.fi
Kirjoittanut Johanna Lehto, Kuvat ja kuvatekstit Eveliina Nieminen
© Haapaveden lukio. Markus Översti 18.05.2012