Joulukuun tunnelmia

Ilmeisen kilttejä opiskelijoita lukiolla on ollut, kun pukkikin poikkesi kylään lukion pikkujouluihin 9.12. Toki sitä piti itse kunkin päästä pienet ja suuremmatkin toiveet pukille esittämään. Ohjelmassa oli talvisen päiväkirjan lukua, laulu- ja "tanssi"esityksiä sekä syömistä tietty!Glögillä ja joulutortuilla saattin suut makiaks.

13.12 vietetään Pyhän Lucian päivää. Lukiolla tuota neitoa muistetiin Lucia kulkueella, joka toimi aamunavauksen korvikkeena. Kulkueessa lauloivat 3. vuoden tyttöopiskelijat, joista yksi oli pukeutunut Luciaksi ja johti kulkuetta lukion ja yläasteen halki.

Yläasteen ja lukion yhteinen joulujuhla pidettiin 21.12 Haapaveden kirkossa. Sinne mentiin jo varhain 9 aamulla, jolloin päivästä jäi aikaa viimeisille jouluvalmisteluille. Koulun kuoro lauloi muutamia lauluja ja perinteisesti yläasteen tukarit lukivat jouluevankeliumin Luukkaan mukaan.
© Haapaveden lukio. Markus Översti 19.01.2012