Nimi:Eetu Heiska
Ylioppilaaksitulovuosi: 2005
Nykyinen ammattisi, työnantaja ja työskentely/opiskelupaikkakunta: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja, opiskelija, (YTK)
Suoritettu koulutus/tutkinto lukion jälkeen TAI nykyinen opiskelupaikka ja -ala: Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, maisteri toivottavasti 1½ vuoden päästä. Pääaineena valtio-oppi, Jyväskylän yliopisto.
Mitä erityistä jäi mieleen lukioajoilta: Erityisesti mieltäni lämmittävät muistot mainiosta ikäluokastamme, jonka yhteishenki oli kerrassaan mainio. Kiritimme toisiamme hyviin tuloksiin lukion ajan ja näkyihän se kirjoitustenkin tuloksissa. Tervehenkinen kilpailu kannusti opiskelemaan.
Myös opettajat jäivät mieleen vahvoina persoonina, kukin tyylillään. Kannustava ilmapiiri loi mieluisan opiskeluympäristön, josta oli hyvä ponnistaa eteen päin.
Opiskeluohjeita jatko-opintoja ja työelämää varten nykyisille ja tuleville lukiolaisille: Uskalla toisinaan epäonnistua. Älä lannistu, vaikkei opiskelupaikka aukeaisikaan ensimmäisellä yrittämällä. Työelämään ehtii kyllä myöhemminkin!
© Haapaveden lukio. Markus Översti 05.04.2012